Gunilla käveli rannalla, kohti ryteikköisempää puolta siitä. Hän oli jättänyt Maritin Svenin huomaan mennäkseen setvimään ajatuksiaan kaikessa rauhassa, mutta siitä huolimatta häntä vaivasi kummallinen tyhjä olo, ihan kuin kaikki ei olisi oikein ja jokin vääristymä olisi luonut epätodellisen taskun normaaliin elämään. Suolainen tuuli yritti siistiä Gunillan ristiriitaisia mietteitä samaan kimppuun ja juuri tuulen merellinen löyhähdys sai hänet palaamaan todellisuuteen. Oliko kaikki kuitenkin kaukaista unta, josta pieni nipistys herättää? Gunilla alkoi katsella häikäisevän siniselle taivaalle ja toivoi näkevänsä enkelin tai vaikkakin lentävän lehmän, joka tukisi kuvitelmaa. Eiväthän kaksi sylivauvaa saanet jäädä todellisessa maailmassa puoliorvoiksi!
   Gunillan paljas jalka osui johonkin meren tuomaan esineeseen aivan vesirajassa. Hän katsahti jalkoihinsa ja sai nähdä pienen, punaisen remmikengän, josta meri oli riepottanut irti soljen ja saanut herttaisen rusetin vinksottamaan hivenen. Gunillaa ihmetytti todella, miten tuollainen länsimaisen hapatuksen luoma esine oli voinut ajautua trooppisen paratiisisaaren rantaan, saaren, jonka hiekka oli kuin kahdenkymmenenneljän karaatin kultaa ja jossa trooppisten lintujen rääkäisyt olivat kuninkaitten valtakäskyjä.
  Siinä kenkä kuitenkin nyt oli ja kun Gunilla kumartui ottamaan sitä käteensä, hänen silmiinsä osui toinen samanlainen. Mukana oli myös jalka - ja ruumis.
   Gunilla huudahti kauhuissaan. Ruumiin täytyi kuulua lapselle, tarkemmin ajatellen sille hollantilaiselle pikkupirpanalle, joka oli oksentanut partaan yli myrskyn puhjetessa. Ei kai hän voi olla kuollut, Gunilla parahti mielessään. Häntä halutti yhtä aikaa oksentaa ulos vihoviimeisetkin rippeet mahalaukustaan ja toisaalta hän halusi auttaa epätoivoisia vanhempia kantamalla pienen ruumiin haudattavaksi.
  Tytön suupielista valui merivettä ja hän korahti heikosti. Hän liikutti varovasti jalkaansa ja lysähti taas liikkumattomana maahan.
  Gunilla säntäsi auttamaan ja hakkasi lasta selkään niin, että vettä suorastaan purskui ulos suusta. Tämä lapsonen jäisi henkiin, jos se hänestä riippui.

    " Haavoittunut! Tulkaa auttamaan!" Gunilla raakkui rannalta. Hän heilutti epätoivoisesti käsiään ja kannatteli samalla poloista tyttöä. Lapsi yski ja kakoi veristä limaa pahoinvoivan näköisenä. Elämöinti ei onnistunut houkuttelemaan ketään apuun, joten Gunilla yritti yksin raahata vanhalta tupakoitsijalta kuulostavaa pikkuista leiriin. Hän näki, kuinka siellä oli hänen poissaolonsa aikana koottu suunnaton kokko pelastajien huomion herättämiseksi. Kaikki haaksirikkoutuneet olivat kokoontuneet sen ääreen ja huusivat keuhkojensa edestä. Muutamat pälyilivät horisonttiin. Kertakaikkisen hullua puuhaa, jupisi Gunilla mielessään.
  Lopulta joku hahmo kääntyi kävelemään kohti Gunillan ja tytön muodostamaa rähjäistä parivaljakkoa. Kun  hahmo lähestyi, Gunilla huomasi sen olevan kapteenin kaunis vaimo, Lotus. Gunilla pyyhkäisi hikeä otsaltaan ja laski potilaansa maahan.

 "Tyttöön on pesiytynyt vihamielinen henki, koska hänen vanhempansa ovat kuolleet, mutta heitä ei ole haudattu. Lisäksi hänessä on meren vihaa. Tarvitaan vain oikeita yrttejä ja sieniä, sekä vanhempien hautajaiset, että hän paranee. Merelle täytyy pitää lepytysseremonia, muuten se vainoaa meitä ikuisesti. Asia kyllä hoituu," Lotus kuiskasi oudolla, yhtä aikaa reippaalta, käheältä ja salamyhkäiseltä kuulostavalla äänellään saatuaan kasvojen merkit luettua tytöltä. Tytön nimeksi oli paljastunut Lisette, kun Lotus oli löytänyt hänen taskustaan meren riepotteleman pikku muistivihon, jossa luki vaappuvalla ja tuhruisella käsialalla Lisette. Gunillaa epäilytti thaimaalaisen latelema hölynpöly, mutta tuntui lohdulliselta, että edes joku sakista oli lääkintätaitoinen. Toivottavasti puheet vainajista eivät pitäisi paikkaansa, sillä yhdetkin hautajaiset olivat olleet jo liikaa.
   Lotus puhdisti nyt tytön kasvoissa olevaa naarmua kasvinlehdistä ja merivedestä keitetyllä hauteella ja tyttö yski koko toimituksen ajan raivokkaasti. Gunilla auttoi parantajaa pitämään potilasta pystyssä ja rauhoitteli Lisetteä hyräilemällä.
  Seuraavaksi oli vuorossa pahojen henkien karkoitus, sitten Lotus läimi kipakalla kämmenellään Lisetteä selkään niin, että viimeinenkin vesipisara tuli kaottua ulos. Kun kaikki toimenpiteet oli suoritettu, naiset kantoivat uupuneen lapsen lehtikatoksen varjoon nukkumaan. Siellä ei vieläkään ollut paljoa väkeä; suurin osa oli vielä elämöimässä rannalla. " Mitä nuokin tuolla meluamisella luulevat saavuttavansa", Gunilla närkästyi ja lateli Lotukselle vielä pari painokelvotonta sadattelua pelastautumisyrityksestä. He puhisivat ja paheksuivat vielä kotvan, kunnes huomasivat, että nuotion äärellä nuokkui ihmisiä. Siellä olivat Gunillan mies ja lapset, laivapoika, joka nukkui ja kuorsasi rohisevasti sekä norjalaispariskunta. Kapteeni korjaili ja laajensi risumajaa. Norjalaisnainen tervehti kolmikkoa nyökkäämällä vaisusti. Gunilla arvasi, ettei nainen ollut nähnyt vielä heidän pikku "tuliaistaan". Ehkäpä sitä ei silti kannatanut vielä paljastaa, sillä norjalainen näytti aivan viime tippaan puserretulta, auringon käristämältä ja ennen kaikkea rähjäiseltä. Hänen punertava kiharapehkonsa roikkui kasvoilla ja kädet roikkuivat vetelinä valuen. Muut näyttivät aivan yhtä uupuneilta. Sven, Rolf ja Marit tervehtivät laiskasti örähtäen. Rolf virkkoi janon ohentamalla äänellään: "Gunilla! Kuka tuo lapsi on? Missä olet viipynyt?" "Tässä on Lisette, ilmeisesti niiden hollantilaisten lapsi. Hän löytyi rannalta sangen huonona, mutta vesi ja ruoka tekevät taatusti ihmeitä," Gunilla vastasi. Hän jatkoi kuiskaten: "Kun raahasin tyttöä rannalta, tuo thainainen tuli lääkitsemään häntä perinnekonstein. Se oli periaatteessa hyvä asia, mutta ennustushöpinät, joita hän houri silloin, karmivat totisesti minua. Hän väitti, että tytön vanhemmat ovat kuolleet!" Sven huokaisi syvään ja raskaasti: "Siihen tämä alakulo liittyykin. Rannalta löytyi - niin, tiedät kyllä mitä. Kao on jo kaivamassa kahta kuoppaa." Gunillaa puistatti. Nainen olikin ollut oikeassa! Toivottavasti he pääsisivät pian tästä pirullisesta kuolemanloukosta.